A Dangerous Method (2011)

Emotionaalista latausta potilaan ja lääkärin välillä: Sabina Spielrein
(Keira Knightley) ja Carl Jung (Michael Fassbender).

Ihmismielen salaisuudet ja niihin liittyvät ruumiilliset tarpeet ja vinoutumat ovat aina kiinnostaneet kanadalaisohjaaja David Cronenbergia, joka myös niin sanotun ruumiskauhun isänä tunnetaan. Välillä aika hätkähdyttäviäkin näkyjä tarjonnut visionääri on ajan myötä lähentynyt valtavirtaa, mutta terävyyttään hän ei ole menettänyt. Cronenbergin kaksi edellistä ohjausta A History of Violence (2005) ja Eastern Promises (2007) olivat pesunkestäviä trillereitä, uutuus A Dangerous Method (Britannia/Kanada/Saksa/Sveitsi 2011) taas vähän yllättävästi tosipohjainen epookkidraama. Yhteistä kaikille kolmelle on näyttelijä Viggo Mortensen sekä se, että pinnan alla kytee.

A Dangerous Method istuu teemojensa puolesta itse asiassa aika luontevasti Cronenbergin filmografiaan. Kysymys on haluista ja niiden tukahduttamisesta, joita käsitellään syvyyspsykologian merkittävimpiin uranuurtajiin kuuluvan Carl Jungin (Michael Fassbender) näkökulmasta. Erityisessä tarkastelussa on Jungin suhde kahteen hänen uransa ja elämänsä kannalta hyvin merkitykselliseen henkilöön: Sabina Spielreiniin (Keira Knightley) ja Sigmund Freudiin (Viggo Mortensen). Jung ja Freud lienevät tuttuja nimiä kaikille psykoanalyysiin vähänkin perehtyneille, mutta Spielrein on jäänyt tuntemattomammaksi. Tämä äveriään venäjänjuutalaisen kauppiaan tytär tuotiin vuonna 1904 sveitsiläiselle Burghölzlin klinikalle hysteerisestä neuroosista kärsivänä. Samaisella klinikalla työskennellyt nuori Jung otti Spielreinin potilaakseen ja sovelsi häneen Freudin metodeja hyvällä menestyksellä. Myöhemmin Spielreinin parannuttua ja osoitettua kiinnostusta psykologiaan Jung otti hänet assistentikseen, ja aikanaan Spielreinista itsestäänkin tuli arvostettu psykoanalyytikko. Jungin ja Spielreinin uskotaan olleen myös rakastavaisia, mutta aukottomia todisteita siitä ei ole. Joka tapauksessa suhteen tiedetään olleen epätavallisen intiimi ja emotionaalisesti latautunut. Juuri Spielreinin tapauksen takia Jung otti yhteyttä Freudiin, ja heti ensitapaamisen jälkeen näiden tohtorien välille kehittyi molempia inspiroiva kollegiaalinen ystävyys. Spielreinin tapauksen arvellaan toisaalta olleen yksi syy Jungin ja Freudin välien viilenemiseen myöhemmin.

Elokuvan lähtökohtana on Christopher Hamptonin näytelmä, joka puolestaan perustuu John Kerrin aiheesta kirjoittamaan tietokirjaan. Hampton on myös kirjoittanut leffan käsiksen. Näytelmällinen tausta näkyy dialogipainotteisuutena, joka yhdessä Cronenbergin kliinisen ohjaustyylin kanssa tekee elokuvasta vähän kuivakkaan oloisen. Ei se silti tylsä ole, kiitos kiehtovan aiheen ja hyvien näyttelijöiden. Vaivaannuttavasti vääntelehtivä Knightley tosin on ajautua ylitulkinnan puolelle hysteerikkovaiheessaan, mutta klaaraa lopulta homman. Jungin ja Spielreinin rajoja rikkova seksisuhde on tietysti elokuvan ydinainesta. Varsinainen draama tapahtuu kuitenkin pääosin pinnan alla, kun Jung joutuu painiskelemaan sisäisten mielihalujensa ja ulkoisten säädyllisyysvaatimusten kanssa. Edelliset pukee sanoiksi Freudin Jungille osoittama omalaatuinen potilas, anarkistinen vapaan seksin puolestapuhuja Otto Gross (Vincent Cassel). Jälkimmäisten konkreettinen ilmentymä taas on nukkemainen rouva Jung (Sarah Gadon), joka näkee elämäntehtäväkseen poikavauvan synnyttämisen aviomiehelleen. Kiintoisasti leffa myös raottaa ovea paitsi Jungin ja Freudin tieteellisiin kiistoihin myös siihen seikkaan, että Freud oli rahahuolien vaivaama juutalainen suurperheellinen ja Jung rikkaan vaimonsa ansiosta taloudellisessa huolettomuudessa elävä "herrarodun" edustaja. Oman mausteensa tähän kaikkeen tuo tieto siitä, että Spielrein ja hänen kaksi tytärtään murhattiin myöhemmin natsien toimesta. Hmmm... (2.5. Maxim 1, Helsinki)

+ kiinnostavat henkilöhahmot
+ hyvät pääosien esittäjät
+ ajankuva hienosti toteutettu
− paljon puhetta, vähän toimintaa

★★★★★