Ohjaus Ettore Scola
Laina-DVD:ltä tuli katseltua mielenkiintoinen moderni klassikko, jota en olekaan aiemmin nähnyt. Ohjaajansa suurimpiin menestyksiin ansaitusti kuuluva Mehän rakastimme toisiamme niin paljon kertoo hauskan ja koskettavan tarinan kolmesta ystävyksestä, joiden erilaisissa elämänkuluissa peilautuu sodanjälkeisen Italian yhteiskunnallinen kehitys.
Antonio (Nino Manfredi), Gianni (Vittorio Gassman) ja Nicola (Stefano Satta Flores) ovat ystävystyneet sodan aikana partisaaneina toimiessaan. Rauhan tultua elämä kuitenkin alkaa viedä heitä eri suuntiin. Antonio on kolmikosta maanläheisin, vaatimaton ja periaatteistaan tiukasti kiinni pitävä sairaalatyöläinen, jolle suurinta nautintoa elämässä tuottaa hyvä ruoka hyvässä seurassa tutussa trattoriassa. Lakimieheksi opiskellut Gianni sitä vastoin hylkää aiemmat ihanteensa heti, kun hänelle tarjoutuu mahdollisuus helppoon rikastumiseen. Kiihkomielinen kommunisti Nicola omistautuu elokuvataiteelle käytännön elämästä ja omasta perheestäänkin vieraantuen.
Samalla kun Scola piirtää mainittuja hahmoja kyninään käyttäen kokonaiskuvaa sodanjälkeisestä Italiasta, tekee hän myös kunniaa itseään innoittaneille italialaisen elokuvan jättiläisille, eritoten Vittorio De Sicalle ja Federico Fellinille, jotka myös nähdään cameorooleissa esittämässä itseään. De Sican Polkupyörävarkaalla on myös iso rooli elokuvan juonenkulussa, ja yhdessä kohtauksessa vieraillaan Fellinin Ihanan elämän kuvauspaikalla. Siinä nähdään omana itsenään myös näyttelijälegenda Marcello Mastroianni, jonka kanssa ohjaaja myöhemminkin monta kertaa työskenteli. De Sica muuten kuoli muutamaa viikkoa ennen C'eravamon ensi-iltaa, mistä syystä Scola on omistanut leffan hänelle.
Tarinan tärkeä nainen, ystävysten yhteinen elämän kiintopiste, on herttainen Luciana (Stefania Sandrelli), johon kukin miehistä ihastuu ja tuntee vetoa läpi vuosikymmenten. Tämä yhteinen rakkaus tietenkin myös jäytää ystävyyttä, vaikka herrat eivät sitä mielellään tunnusta. Enemmän toveruksia kuitenkin ajavat erilleen erilaiset luonteet, jotka korostuvat ajan ja elämän myllerryksessä. "Meidän piti muuttaa maailmaa, mutta maailma muuttikin meidät", kuuluu elokuvan teemat ja tunnelmat täydellisesti kiteyttävä avainrepliikki Antonion lausumana.
Elämän ja ihmisluonnon kompleksisuutta yleisemminkin kuvastava tarina koskettaa, koska se tuntuu niin rehelliseltä ja aidolta. Tunnistan itseni niin hyväsydämisessä Antoniossa kuin filmihullussa Nicolassakin, ja ymmärrän myös itsepetokseen ajautuvaa Giannia. Ei ole epäilystäkään, etteivätkö nämä henkilöt olisi totta. He yhdessä ovat Italia ja Ettore Scola ja minä ja sinä.
Rennonletkeässä elokuvassa on myös hauskoja kerronnallisia oivalluksia. Varsinkin alkupuoliskolla näyttelijät muun muassa heittäytyvät tuon tuostakin puhumaan suoraan meille, katsojille. Vekkulisti Scola hyödyntää myös teatterin puolelta lainattua temppua, jolla pysäytetään toiminta ja mennään kuuntelemaan henkilöiden ajatuksia. Nämä vieraannuttamiskeinot eivät tunnu itsetarkoituksellisilta, vaan ne on saatu luontevasti nivottua osaksi kerrontaa. Näyttelijätkin ovat mahtavia.
(Katsottu kahdesti elo-syyskuussa.)
+ täyteläiset henkilöhahmot
+ koskettava ja hauska tarina
+ rento ote kerrontaan
+ hyvät näyttelijät
★★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti