Varjojen yö (1939) (DVD)

Le jour se lève, Ranska
Ohjaus Marcel Carné

Pitkästä aikaa otin katseluun klassikon omasta leffahyllystä. Valinta kohdistui Varjojen yöhön, jonka olin viimeksi nähnyt muistaakseni joskus 1980-luvulla. Jacques Prévertin kirjoittama ja Marcel Carnén ohjaama romanttis-pessimistinen draama on tyyppiesimerkki ranskalaisesta runollisesta realismista. Tyylisuuntauksen henkilöitymä numero yksi Jean Gabin esittää siinä miestä, joka ampuu toisen miehen ja linnoittautuu sen jälkeen vuokrahuoneeseensa pohtimaan teon syitä ja seurauksia. Alusta asti on selvää, ettei hänen tarinansa tule päättymään hyvin.

Varsinainen tarina kerrotaan takaumin. Gabinin esittämä François on rakastunut kauniiseen Françoiseen (Jacqueline Laurent), johon häntä yhdistää paitsi samankaltainen nimi myös tausta orpokodin kasvattina. Françoise kuitenkin tapailee myös lipevää varieteeviihdyttäjää Valentinia (Jules Berry), joka pitää tätä otteessaan mm. erilaisin lahjoin. Neljäntenä pyöränä mukana hyörii Valentinin entinen rakastettu Clara (Arletty), jonka kanssa François puolestaan aloittaa suhteen lähinnä Valentinia ärsyttääkseen. Claran motiivit ovat pitkälti samat.

Kun Varjojen yötä katsoo, on helppo ymmärtää miksi Jean Gabin oli oman aikansa suurin ranskalainen elokuvatähti (ehkä kaikkien aikojen suurin). Hänellä on paitsi vuoren kokoinen karisma myös erinomainen vivahteiden taju. Gabinin jokainen ele tuntuu olevan kohdallaan ja tuovan lisää kerroksia François'n traagiseen tarinaan. Hän on samanaikaisesti karski ja herkkä, kova ja pehmeä, tai – niin kuin Françoise asian ilmaisee – mies jonka toinen silmä on iloinen ja toinen surullinen. Hahmosta ei kertakaikkiaan voi olla välittämättä.

Samalla tavalla vivahteikasta ja täyteläistä on Carnén kuvakerronta, joka antaa Gabinin ohella etenkin Alexandre Traunerin hienoille lavastuksille tilaa loistaa. Trauner olikin Prévertin ohella Carnén tärkeimpiä yhteistyökumppaneita tämän uran huippuvaiheessa. Kolmikon kuudesta yhteisestä elokuvasta tunnetuimpia ovat Varjojen yön ohella sitä edeltänyt hyvin samanhenkinen Sumujen laituri (1938), jossa siinäkin Gabinilla on pääosa, sekä hankalissa oloissa natsimiehityksen loppuvaiheissa syntynyt Paratiisin lapset (1945), jossa puolestaan Arletty tekee uransa muistetuimman ja rakastetuimman roolityön. (Sekä Prévert että Trauner tekivät lisäksi yhden muun elokuvan Carnén kanssa.)

Tästä Varjojen yön versiosta vielä valitettavasti puuttuvat Vichyn natsimielisen hallinnon aikanaan poistattamat kohtaukset (mm. Arletty alastomana kylvyssä), jotka on jälleen lisätty viime vuonna valmistuneeseen restauroituun laitokseen. Sekin pitäisi ehdottomasti päästä näkemään. (katsottu 9.3.)

+ Jean Gabin parhaassa terässään
+ täsmällinen ja täyteläinen kuvakerronta
+ tyyliä ja tunnelmaa

★★★★★

DVD 

Studio Canalin/Optimum Worldin julkaisu (2007) on varsin riisuttua mallia. Ekstroja ei ole lainkaan, ellei sellaisiksi laske kohtausvalikkoa ja englanninkielistä tekstitystä. Julkaisu ajaa kyllä asiansa jos leffan haluaa nähdä. Tosin nyt kun yllä mainittu sensuroimatonkin versio on saatavilla, tämä tietysti on jo vähän vanhentunut. Tekniseltä laadultaan lätty on ok.

Mr. Nobody (2009)

Mr. Nobody, Belgia/Kanada/Ranska/Saksa
Ohjaus Jaco Van Dormael

Kuulun niihin, jotka helposti saavat kulumaan suhteettoman paljon aikaa pienistäkin asioista päättämiseen. Lienen siis otollista kohderyhmää elokuvalle, joka käsittelee juuri päätöksiä ja valintoja. Kysymys kuuluu: missä määrin voimme omilla valinnoillamme vaikuttaa elämämme kulkuun?

Jaco Van Dormaelin kunnianhimoisen Mr. Nobodyn mukaan olemme sitä mitä valitsemme, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Jokainen tehty valinta ohjaa elämää tiettyyn suuntaan, mutta perhosvaikutuksen takia emme voi hallita kaikkea vaikka kuinka yrittäisimme. Kaikki kun vaikuttaa kaikkeen. Tästä seuraa, että kaikki tekemämme valinnat ovat suuressa mittakaavassa joka tapauksessa "oikeita".

Van Dormaelin itsensä laatiman melkeinpä turhankin monimutkaisen tarinarakennelman perustana on lapsen kannalta ehkä se kaikkein vaikein valintatilanne: Päähenkilö Nemo Nobody joutuu yhdeksänvuotiaana vanhempiensa erotessa päättämään, jäädäkö isän luo Englantiin vai lähteäkö äidin mukana ison meren toiselle puolelle. Belgialaisohjaaja ei tee ratkaisua Nemon puolesta vaan näyttää katsojalle kummankin vaihtoehdon seuraamuksineen. Myöhemmin juttu jakaantuu kolmeen pääjuonteeseen sen mukaan, kenet kolmesta vaimokandidaatista Nemo valitsee.

Eniten tilaa screenillä saa Nemon (aikuisena Jared Leto) ja Annan (Diane Kruger) tarina. Anna vaikuttaisi siltä oikealta, mutta rakkauden täyttymyksen tiellä on tämän tarinajuonteen kaikissa versioissa (kyllä, niitäkin on useita) ulkopuolisia esteitä. Elisen (Sarah Polley) ja kolmannessa pääjuonilangassa Jeannen (Linh Dan Pham) kanssa Nemo menee naimisiin, mutta kumpikaan näistä avioliitoista ei ole onnellinen. Elisen ja Nemon suhdetta varjostavat Elisen psyykkiset ongelmat, kun taas porvarillisesti perheelleen omistautuva Jeanne on alusta asti Nemolle vain todellisen rakkauden korvike.

Sitten on vielä tulevaisuuteen sijoittuva kehyskertomus, jossa Nemo on 118-vuotias vanhus ja jota haastatellaan television kaltaiseen mediaan "viimeisenä kuolevaisena". Kokoava ajatus on jotakin sen tapaista kuin että elämästä tekee arvokasta juuri sen ainutkertaisuus ja arvaamattomuus.

33 miljoonan euron budjetillaan Mr. Nobody on tähän mennessä kallein belgialainen leffatuotanto. Rahalla on saatu paitsi laadukas kansainvälinen näyttelijäjoukko myös vaikuttava erikoistehostevetoinen ulkoasu. Kaksi kertaa elokuvan nähtyäni (katsoimme sekä teatterilevitysversion että DVD:llä niin ikään mukana olevan director's cut -version) en vieläkään ole varma siitä, onko kaikki Van Dormaelin harrastama kerronnallinen ja tekninen kikkailu ollut tarpeen. Mutta kiistatta omaperäinen, ajatuksia herättävä ja vallan viihdyttäväkin tämä jopa Stanley Kubrickin luomuksiin verrattu visuaalisesti upea elokuva on. (katsottu toukokuussa)

+ omaperäinen ja kaunis tarina elämän ainutkertaisuudesta
+ visuaalisesti näyttävä ja muutenkin kunnianhimoinen toteutus
+ antaa ajattelun aihetta
– tarinankerronta jää osin kuvakikkailun varjoon

★★★★★