La Sapienza, Ranska/Italia
Ohjaus Eugène Green
Espoo Ciné -festivaalille kerkesin tänä vuonna katsomaan yhden elokuvan. Yhdysvalloissa syntyneen mutta Ranskaan asettuneen Eugène Greenin viidettä pitkää leffaa La Sapienzaa voisi luonnehtia vaikkapa arkkitehtuurin maailmaan sijoittuvaksi tutkielmaksi hengen ja materian suhteesta. Toisaalta siinä on myös kysymys nuoruuden innon (lue: luovuuden) ja iän tuoman kokemuksen (lue: kaavoihin kangistumisen) välisestä vuoropuhelusta. Tarinan päähenkilö on menestynyt ja palkittu ranskalainen arkkitehti Alexandre (Fabrizio Rongione), joka matkustaa Italiaan kirjoittaakseen kirjan ihailemastaan barokkiajan ammattiveljestään Francesco Borrominista. Matkalle lähtee mukaan myös hänen psykologivaimonsa Aliénor (Christelle Prot) tarkoituksenaan puhaltaa uutta eloa pariskunnan hiipuneeseen suhteeseen. Maggiorejärven seutuvilla suunnitelmat muuttuvat, kun pariskunta tapaa nuoren Godfredon (Ludovico Succio) ja hänen mystisestä sairaudesta kärsivän sisarensa Lavinian (Arianna Nastro). Kun Aliénorille selviää, että myös Godfredon tähtäimessä on arkkitehdin ura, hän kehottaa miestään ottamaankin tämän matkakumppanikseen. Sillä välin hän itse huolehtisi siskosta. Pidin elokuvan mietiskelevästä sävystä ja omaperäisestä – sanoisinko barokkisesta – tyylistä, jonka tunnusmerkkejä ovat symmetriset kuvasommitelmat, suoraan kameraan katsovat henkilöt ja ilmeettömästi lausutut repliikit. Mukava oli myös nähdä minulle erityisesti Ranskalainen kylä -sarjasta tutuksi tullut Fabrizio Rongione tällaisen tyylipuhtaan taide-elokuvan pääosassa. Ei pätkä lopulta ihan niin suurta vaikutusta silti tehnyt kuin odotin. (30.8. Kino Tapiola)
★★★★★
Lakko (1925)
Stachka, Neuvostoliitto
Ohjaus Sergei Eisenstein
KAVI juhlisti uusimman elokuvansa Eisensteinista tehneen Peter Greenawayn Suomen-vierailua Greenaway & Eisenstein -teemapäivällä, jonka Eisenstein-elokuvana esitettiin brittiohjaajan itsensä valitsemana venäläisen montaašimestarin esikoispitkä Lakko. Ei elokuvasta hirveän paljon mieleeni jäänyt, mutta kyllähän tällaisen klassikon näkeminen aina tekee hyvää filmihullun itsekunnioitukselle. (Muistaakseni en ollut tätä aiemmin nähnyt.) Elokuva kertoo väkivaltaiseen yhteenottoon johtavasta lakosta metallitehtaassa tsaarinaikaisella Venäjällä. Päähenkilöitä ei ole vaan sankareita ovat työläiset kollektiivisesti ja konnia johtoportaan edustajat. Silkkaa kommunistista propagandaa siis mutta myös erittäin innovatiivista elokuvakerrontaa. Erityisen kuuluisa on loppupuolelle sijoittuva jakso, jossa niskuroivien työläisten nujertaminen rinnastetaan eläinten teurastamiseen. (1.9. Orion)
★★★★★
Eisenstein in Guajanuato (2015)
Eisenstein in Guajanuato, Alankomaat/Meksiko/Suomi/Belgia/Ranska
Ohjaus Peter Greenaway
Heti Lakon perään näytettiin Greenawayn uutuus, jonka tapahtumat pyörivät Sergei Eisensteinin toteutumattoman elokuvahankkeen ympärillä Meksikossa vuonna 1931. Todellisuuspohjaa jutulla tosin ei ole kuin nimeksi. Päähuomion saa Eisensteinin rakastuminen oppaaseensa, naimisissaolevaan mieheen, joka leffan mukaan saa juhlitun ohjaajaneron vapautumaan seksuaalisesti viemällä hänen poikuutensa. Parasta pätkässä on suomalaisen Elmer Bäckin antaumuksellinen pääosasuoritus, joka pitää sisällään muun muassa harvinaisen ronskia sukukalleuksien esittelyä. Joitakin vallan mainioita visuaalisia ideoitakin elokuvassa ohjaajalle tyypillisesti on. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että Eisenstein in Guajanuato on kokonaisuutena tavattoman teennäinen. Arvosana jää pyörimään jonnekin kahden ja kolmen tähden välille. (1.9. Orion)
★★★★★
Whiplash (2014)
Whiplash, USA
Ohjaus Damien Chazelle
Damien Chazellen musiikinopiskeludraama on viime vuonna valmistuneista amerikkalaiselokuvista kehutuimpia ja palkituimpia. Lienevätköhän omat odotukseni olleet liian korkealla vai mistäköhän johtunee, ettei se kuitenkaan tehnyt minuun kovin ihmeellistä vaikutusta. Onhan pätkä kieltämättä hyvin tehty, ja varsinkin J. K. Simmonsin Oscar-palkittu roolisuoritus oppilaistaan kaiken mehun puristavana jazzmaikkana on kaiken saamansa suitsutuksen väärti. (Leikkauksesta ja äänimiksauksesta myönnetyt Oscarit ymmärrän hyvin myös.) Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu, että olen nähnyt tämän saman stoorin jo ties kuinka monta kertaa aiemmin vähän eri tavalla paketoituna vain. Yksi yllättävä, melkein säpsähdyttäväkin käänne jutussa tosin on, mutta sekään ei lopulta vie tarinaa odottamattomaan suuntaan. Lisäksi vierastan elokuvan edustamaa ajattelumallia, jonka mukaan ihmisen arvo mitataan hänen saavutuksillaan ja sosiaalisella statuksellaan. Toki sen pointin sisäistän minäkin, että saavuttaakseen jotain suurta on oltava valmis tekemään uhrauksia ja haettava omia äärirajoja. Pääosassa kunnianhimoisena jazzrumpaliopiskelijana nähtävä Miles Teller ei ehkä niitä äärirajoja ole ihan tavoittanut, vaikka tekeekin ihan kelpo roolisuorituksen. Perushyvä leffa tämä siis on mutta odotin enemmän. Musaraita on luonnollisesti upea. (12.9. Kino Myyri)
★★★★★
The President (2014)
The President, Georgia/Ranska/Britannia/Saksa
Ohjaus Mohsen Makhmalbaf
Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmistosta ensimmäisenä silmieni eteen osui tämä pariisilaistuneen iranilaisohjaajan Georgiassa kuvaama yhteiskuntasatiiri. Idea on erinomainen: elokuva kertoo vallankumouksesta kuvitteellisessa diktatuurissa valtansa yhtäkkiä menettäneen ex-hallitsijan ja hänen kuusivuotiaan pojanpoikansa näkövinkkelistä. Parivaljakko joutuu pakenemaan henkensä edestä, kun kumoukselliset ottavat pääkaupungin haltuunsa vaatien entistä sortajaansa perheineen tilille. Poika tietenkään ei ymmärrä mistään mitään vaan kuvittelee koko homman olevan leikkiä. Katsoja puolestaan joutuu puntaroimaan suhtautumistaan mieheen, joka tämän hellyttävän lapsen silmissä on kaikkivoipa sankaripappa mutta jonka muut näkevät poliittisia vastustajiaan armotta teloituttaneena hirmuhallitsijana. Esiin nousee aina ajankohtainen kysymys siitä, onko väkivalta missään tilanteessa ratkaisu. Vaikuttavimmillaan elokuva on ihan lopussa, kun Dachi Orvelashvilin hienosti näyttelemälle pikkumiehelle alkaa valjeta, ettei kyse olekaan leikistä. Ja mikä vielä pahempaa: ettei isoisästä (Misha Gomiashvili) olekaan tämän ikävän "leikin" lopettajaksi. Pienet epäuskottavuudet aiemmassa juonenkulussa laimentavat kuitenkin kokonaisvaikutelmaa. (21.9. Kino Engel 1)
★★★★★
Jauja (2014)
Jauja, Argentiina/Tanska/Ranska/Meksiko/USA/Saksa/Brasilia/Alankomaat
Ohjaus Lisandro Alonso
Nelikymppisen argentiinalaisohjaajan viides pitkä leffa kiinnosti nähdä muun muassa siksi, että sen on kuvannut Aki Kaurismäen uskollisena työparina parhaiten tunnettu Timo Salminen. Toinen vaikutin oli Sight & Sound -lehden taannoinen kriitikkoäänestys, jossa Jauja ylsi viime vuoden elokuvien kärkikymmenikköön. Niin hyväksi minä en tekelettä kokenut, mutta ainakin se on hyvin omalaatuinen ja tavattoman kauniisti kuvattu, kuin eloon herännyt kokoelma 1900-luvun vaihteen värivalokuvia. Kubrickia voisi tyylin perusteella veikata ainakin yhdeksi ohjaajan esikuvaksi, joskaan en hämmästyisi vaikka kuulisin että innoitusta on haettu myös joistakin John Fordin länkkäreistä (tämä on minun ensikohtaamiseni Alonson kanssa). Osatuottajanakin toiminut ja myös musiikin säveltämisestä vastannut Viggo Mortensen on pääosassa toissavuosisadan tanskalaisena upseerina, joka haahuilee pitkin poikin Patagoniaa etsimässä argentiinalaissotilaan kanssa karannutta ja sille tielle kadonnutta tytärtään. Toisessa pääosassa on jylhänkaunis Patagonian luonto, josta saa vaikutelman ettei ihmisen kannata ryhtyä sen kanssa kilpasille. Mitä pitemmälle tarina etenee, sitä arvoituksellisemmiksi tapahtumat sitten käyvät. Loppu on yllättävä, joskin myös sellainen että se on lähellä vesittää kaiken. (22.9. Kinopalatsi 6)
★★★★★
Aferim! (2015)
Aferim!, Romania/Bulgaria/Tšekki/Ranska
Ohjaus Radu Jude
Kolmas tärppini tämän vuoden R&A:ssa oli romanialaisena "westerninä" markkinoitu eloisa seikkailu, joka käsittelee rasismia ja varsinkin romanien kurjaa asemaa 1830-luvun Valakiassa. Maa kuului tuohon aikaan vielä Ottomaanien valtakuntaan, jossa mustalaiset olivat pääsääntöisesti orjan asemassa. Tarinassa Teodor Corbanin näyttelemä lainvalvoja Costandin jäljittää poikansa (Mihai Comanoiu) avustamana rikkaalta pajarilta karannutta mustalaisorjaa. Tämä Carfin-niminen mies (Toma Cuzin) on ennen karkaamistaan maannut omistajansa vaimon kanssa, joten odotettavissa on ehkä tavallistakin julmempi rangaistus. Sitä asiaa liikaa miettimättä Costandin kokee, että hänen on joka tapauksessa täytettävä velvollisuutensa. Ei elokuva perinteistä westerniä kovin paljon muistuta, mutta suht kiinnostava historian elävöittäjä se on. Varsinkin ratkaisuhetkissä on mieltä liikuttavaa dramaattista ytyäkin. Marius Pandurun mustavalkofilmille kuvaama laajakangastuotanto tekee myös kauniisti kunniaa Valakian komeille maisemille. Radu Judelle pätkä toi parhaalle ohjaajalle myönnettävän Hopeisen Karhun Berliinin festivaaleilla viime helmikuussa. (24.9. Maxim 2)
★★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti