Birdman (2014)

Birdman: Or (The Unexpected Virtue of Ignorance), USA
Ohjaus Alejandro González Iñárritu

Vihdoin sain katsotuksi viimekeväisen parhaan elokuvan Oscarin voittajan. Alejandro González Iñárritun elokuvallisesti kekseliäs Broadway-draama käsittelee veikeällä tavalla elokuvan ja teatterin, viihteen ja taiteen sekä suosion ja arvostuksen välisiä suhteita. Entinen Batman-tähti Michael Keaton – mainio roolitus! – esittää supersankarielokuvilla maineensa luonutta näyttelijää, jota teatteripiireissä ei ole koskaan otettu vakavasti. Korjatakseen tuon asian ja karistaakseen Lintumiehen siivet lopullisesti harteiltaan tämä Riggan on tuomassa näyttämölle omaa sovitustaan Raymond Carverin novellista Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta. Mutta asiat eivät tietenkään suju niin kuin ohjaaja-päätähti-rahoittaja haluaisi. Eikä Lintumieskään niin vain jätä kaveria rauhaan.

Keaton on saanut tukun palkintoja ja uran ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden tästä roolisuorituksestaan. Varsin hyvä veto se onkin, ja erinomaisia ovat myös muut pääosien esittäjät. Etenkin aina luotettava Edward Norton Rigganin ammatillisesti haastavana metodinäyttelijänä, jolle lavalla kaiken pitää olla todellista, sekä Emma Stone Rigganin päihdeongelmaisena tyttärenä ja assistenttina vangitsevat katseet. Maininnan arvoisia ovat myös Zach Galifianakis tuottajana, Andrea Riseborough Rigganin tyttöystävänä ja Naomi Watts Broadway-debyyttiinsä suurin odotuksin valmistautuvana toisena naisnäyttelijänä. Pisteenä i:n päällä on vielä Lindsay Duncanin pikkurooli kaikkien hyviä kritiikkejä halajavien teatteri-ihmisten pahimpana painajaisena.

Oscarit Birdmanille myönnettiin paras elokuva -kategorian lisäksi ohjauksesta, käsikirjoituksesta ja kuvauksesta. Iñárritusta tuli näin peräjälkeen toinen ohjaus-Oscarin voittanut meksikaani Alfonso Cuarónin jälkeen, joka palkittiin viime vuonna Gravitystä. Huomiomme ansaitsee se seikka, että näitä kahta visuaalisesti innovatiivista elokuvaa yhdistää sama kuvaaja, niin ikään meksikolainen Emmanuel Lubezki. Hänet Oscar-akatemia palkitsi kummallakin kerralla ja voidaan sanoa että täysin ansaitusti.

Birdmanin "juttu" on nimittäin se, että loppupuolelle ajoittuvaa lyhyttä montaašijaksoa lukuunottamatta elokuva näyttää muodostuvan yhdestä katkeamattomasta otoksesta. Idea ei ole uusi, sitähän kokeili jo muuan herra Hitchcock aikoinaan, mutta erikoista on se että yhden otoksen illuusio säilyy, vaikka tapahtumat sijoittuvat usean vuorokauden aikajänteelle ja välillä käydään liitelemässä New Yorkin ylläkin. Jatkuvuusleikkaus on tässä ikään kuin määritelty uudelleen.

Mainitunkaltaisessa teknisessä briljeerauksessa on usein vaarana se, että puut näkyvät mutta metsä ei. Hyvä käsis, terävä ohjaus ja loistavat näyttelijät pitävät Birdmanin kuitenkin melko hyvin reitillään. Itse tarina ei loppujen lopuksi ihmeempiä jälkiä minuun jättänyt, mutta kyllä tämä kiistatta keskivertoa säväyttävämpi Hollywood-viihdyke on. (17.10. Kino Myyri)

+ vetävä tarina
+ intensiiviset näyttelijäsuoritukset
+ loistelias visuaalinen toteutus
– "se jokin" puuttuu

★★★★★