Ohjaus Robert Bresson
 |
| Mouchette (Nadine Nortier) ja epileptinen salametsästäjä Arsène (Jean-Claude Gilbert). KAVI. |
Orionin koko kesän jatkuneesta Robert Bresson -sarjasta kävin katsomassa Mouchetten, jonka – kuten Naisen kostonkin – olin jo pitkään halunnut nähdä. Tämä Georges Bernanos'n romaaniin pohjaava ankeilu kertoo neljätoistavuotiaasta maalaistytöstä, jolle elämällä ei näytä olevan muuta tarjottavaa kuin loputonta murhetta. Kavereita Mouchettella ei ole ja opettajallekin hän on vain tikku silmässä. Kotona aika täyttyy kuolemansairaan äidin sekä perheen vauvan hoivaamisesta. Isä ei kotitöihin osallistu eikä isoveli liioin. Tytön viikonloppuansioistakin valtaosa menee isän ryyppäämisen rahoittamiseen. Perheen asuntona on yksi huone vilkasliikenteisen tien varrella sijaitsevassa talorähjässä.
Mouchetten harvoja onnen hetkiä on se kun hän markkinoilla pääsee törmäilyauton rattiin. Silloin hän saa jopa kontaktin kiinnostavan tuntuiseen poikaan (kuinka paljon sisältöä saadaankaan ladattua yhteen hymyyn!), mutta senkin ilon isä riistää häneltä nopeasti ja kovakouraisesti. Toinen paikka, jossa arjen murheet unohtuvat, on koulumatkan varrella sijaitseva metsä. Siellä hiippailee myös epileptinen salametsästäjä Arsène, joka leikkii kissaa ja hiirtä paikallisen riistanvartijan kanssa. Kahden hyljeksityn välille syntyy side, kun Mouchette myrskyn yllättämänä hakee turvaa Arsènen luota. Mutta niin kuin arvata saattaa (mm. elokuvan suomenkielisen nimen perusteella), tämäkään kohtaaminen ei pääty tytön kannalta hyvin.
Bresson tunnetaan ankaran puritaanisesta tyylistään, jonka lähtökohtana on Dellucilta ja Epsteinilta periytyvä ajatus elokuvakamerasta todellisuuden paljastajana. Siis sen kyvystä näyttää sekin mikä ei näy. Bressonilla tuo puritaanisuus johti paitsi mahdollisimman pelkistettyyn ilmaisuun myös ei-näyttelijöiden käyttämiseen "malleina". Joistakin näistä malleista tuli sittemmin ammattinäyttelijöitä, mutta Mouchettea esittävä Nadine Nordier näyttäytyy valkokankaalla vain tämän yhden kerran. Ja miten suurenmoinen hän onkaan! Hän on sataprosenttisesti läsnä ja ihan eri tavalla kuin kukaan ammattinäyttelijä ikinä olisi. Hetkittäin tuntuu siltä että näemme suoraan hänen sieluunsa.
Kuvauksena kärsimyksestä, josta ei ole muuta ulospääsyä kuin kuolema, Mouchette on hyvin lohduton – jopa bressonilaisella mittapuulla. Mutta tämä on sen kaltaista lohduttomuutta, jota tarvitsemme nähdäksemme maailman ympärillämme selvemmin. Suosittelen lämpimästi. (5.8. Orion)
+ järkähtämättömän oman tien kulkijan rikkeetön tyylinäyte
+ vahvasti läsnäoleva Nadine Nortier
+ antaa ajattelemisen aihetta
− ei "hyvän mielen" elokuva
★★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti