Ohjaus Joseph Kosinski
Vuonna 2077 maapallo on tuhoutunut elinkelvottomaksi ja ihmiset on evakuoitu Saturnuksen kuuhun Titaniin avaruuden muukalaisia vastaan käydyn sodan seurauksena. Troposfääriin on jäänyt ainoastaan Jack Harperin (Tom Cruise) ja Vika Olsenin (Andrea Riseborough) muodostama tiimi, jonka tehtävänä on varmistaa, että merivesistä energiaa keräävät generaattorit ja niiden turvana hyörivät lentorobotit pysyvät toimintakuntoisina. Käytännössä Jack vastaa huoltohommista Maan pinnalla ja Vika viestinnästä "työnantajan" suuntaan. Tätä ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta elintärkeää työtä vaarantavat Maahan jääneet vihollisjoukkojen rippeet.
Siltä näyttää, mutta asiat eivät ole niin kuin ne näyttävät olevan vaan vielä hullummin scifi-trilleriuutuudessa Oblivion, jonka on toisena pitkänä leffanaan (ja ensimmäisenä omaan ideaansa perustuvana) ohjannut Joseph Kosinski. Vuonna 1974 syntynyt Amerikan keskilännen kasvatti on hankkinut kannuksensa tietokonegrafiikkapohjaisilla mainosfilmeillä, mikä ehkä näkyy leffan ajoittain turhankin tietokonepelimäisessä yleisilmeessä. Oblivion ei tarinana kuitenkaan ole ihan pöllöimmästä päästä lajiaan.
Elokuvan nimi merkitsee unohdusta ja niinpä sen syvempi tematiikka liittyykin muistiin ja muistoihin. Olennaisena tarinaelementtinä on Jackin mieleen toistuvasti palaava uni – tai muiston häivähdys – naisesta, jonka hän on ehkä joskus tuntenut. Ei ole paha juonispoilaus, jos paljastan että tuo Olga Kurylenkon esittämä kaunotar tupsahtaa aikanaan Jackin eteen ja tietenkin mitä epätodennäköisimmällä tavalla. Ilmassa siis on sekä suuren mysteerin että suuren romanssin tuntua – samalla kun vaakalaudalla on koko ihmiskunnan tulevaisuus.
Oblivionissa ei oikeastaan ole muuta vikaa kuin että kaikki sen rakennuspalikat tuntuvat aiemmin nähdyiltä. Ideoita on lainailtu – sellaisen vaikutelman ainakin sain – niinkin erilaisista teoksista kuin 2001: Avaruusseikkailu, Tähtien sota, Total Recall ja Matrix. Niinpä lopputuloksena on elokuva, joka ei tunnu itsekään täysin tietävän, ollako filosofisesti painottunut vakava tieteisfiktio vai puhtaasti eskapistinen toimintapläjäys. Action-osuudet ovat leffan ehdottomasti tylsintä antia, joten onneksi tämä puoli pysyy kohtuullisesti aisoissa. "Muistan, siis olen" -tyyppinen identiteettipohdiskelu taas kiinnostaa aina. Tässä tapauksessa vain jäin kaipaamaan omaperäisempää lähestymistapaa aiheeseen. (1.5. Tennispalatsi)
+ visuaalisesti näyttävää eskapismia
+ identiteettipohdiskelut
− tylsät toimintajaksot
− käytettyjen ideoiden kierrätystä
★★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti