Ohjaus Howard Hawks
1930-luvun alun kolmesta merkittävästä gangsterielokuvasta Howard Hughesin tuottama ja kaimansa Hawksin ohjaama Arpinaama on ehkä kaikkein kovamaineisin. Kovamaineisuudella viittaan tässä paitsi yleiseen arvostukseen myös elokuvan väkivaltaisuuteen. On laskettu, että tässä Armitage Trailin romaaniin perustuvassa kieltolakiajan kuvauksessa tehdään kaikkiaan peräti 28 murhaa. Elokuva juuttuikin sensuurin hampaisiin sen verran pitkäksi aikaa, että kilpaileva yhtiö Warner Bros. ehti julkaista Mervyn LeRoyn ohjaaman Pikku Caesarin (1931) ja William Wellmanin Yhteiskunnan vihollisen (1931) ennen Arpinaaman ensi-iltaa, vaikka ne kuvattiin vasta sen jälkeen.
Paul Muni esittää läpimurtopääroolissaan kunnianhimoista Tony Camontea, joka brutaalein ottein raivaa tietään palkkatappajan asemasta kohti alamaailman huippua. George Raft on niin ikään läpimurtoroolissaan hänen kolikkoa heittelevä oikea kätensä Guino Rinaldo. Molemmat näyttelijät ovat sen verran hyvässä vedossa, että on helppo ymmärtää miksi heistä tuli elokuvan myötä tähtiä. Muita keskushahmoja ovat Ann Dvorakin esittämä Tonyn pikkusisko Cesca, joka vikittelee Rinaldoa ja jota Tony lähes sairaalloisen mustasukkaisesti vahtii, sekä Tonyn ja Rinaldon pomo Johnny Lovo (Osgood Perkins) Poppy-tyttöystävineen (Karen Morley). Ei ole vaikeaa arvata, että myös Lovon syrjäyttäminen ja Poppyn valloittaminen kuuluvat Tonyn lopullisiin päämääriin. Roolimiehityksestä pitää vielä nostaa esiin muuan Boris Karloff, joka Arpinaaman kuvausten ja ensi-illan välissä oli ehtinyt nousta tuntemattomuudesta maailmankuuluisuuteen Frankensteinin hirviönä.
Tonyn hahmon mallina on ollut jo tuolloin legendaarinen chicagolaisgangsteri Al Capone. Mutta vaikka elokuva alkuteksteissään väittääkin, että kaikki kohtaukset perustuvat todellisiin tapahtumiin, on noita todellisia tapahtumia varmasti melko lailla väritetty. Caponen itsensä sanotaan pitäneen elokuvasta niin paljon, että hän jopa omisti yhden kopion siitä. Hawks ja käsikirjoittaja Ben Hecht ovat myös kertoneet saaneensa "konsulttiapua" Caponelta elokuvaa valmistellessaan. Tiedä noista jutuista sitten.
Arpinaaman juonenkulku ei yllätä, jos on yhdenkin perinteisen gangsterileffan joskus nähnyt. Pitää kuitenkin muistaa, että juuri tämä elokuva Pikku Caesarin ja Yhteiskunnan vihollisen ohella määritteli koko genren. Kuten odottaa sopii, kerronta on erittäin suoraviivaista, tunnelmoinnille ei juuri jätetä tilaa. Heti alussa Hawks kuitenkin yllättää kolmeminuuttisella sekvenssiotoksella, jonka aikana ajetaan kolmesti seinän "läpi" ja tehdään yksi tyylitellen kuvattu murha. Tuommoisia hienouksia tämän aikakauden Hollywood-leffoissa harvemmin tapaa, enkä muista että Hawks olisi myöhemmällä urallaankaan erityisemmin pitkien otosten miehenä kunnostautunut. Jatko onkin sitten aika paljon sähäkämpää. Mutta on leffassa jokunen muukin hieno kuvakerronnallinen oivallus. Mainittakoon vekkuli idea sijoittaa tavalla tai toisella muodostettu "X" jokaisen murhakohtauksen yhteyteen. Aika skarppina pitää kyllä olla ne kaikki bongatakseen. (katsottu 26.4.)
+ gangsterielokuvan peruspilareita
+ Paul Muni ja George Raft läpimurtorooleissaan
+ toimintaa piisaa
− juonenkäänteet eivät suuremmin yllätä
★★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti