Hugo (2011)

Hugo Cabret (Asa Butterfield) elokuva-akatemian kirjastossa.

Minulla ja Martin Scorsesella on ainakin yksi yhteinen ominaisuus: me molemmat rakastamme vanhoja elokuvia. Scorsesen uutuus Hugo (Hugo, USA 2011) on väkivaltaisista rikolliskuvauksistaan ja henkilömuotokuvistaan parhaiten tunnetun mestariohjaajan ensimmäinen koko perheen elokuva ja samalla hänen ensimmäinen 3D-elokuvansa. Sisällöltään se on filmitaiteen varhaisille pioneereille kauniisti kunniaa tekevä seikkailu, joka mukaansatempaavan tarinansa lomassa pohtii semmoisiakin kysymyksiä kuin mikä on ihmisyksilön merkitys osana maailmaa pyörittävää kellokoneistoa.

Brian Selznickin lastenkirjaan The Invention of Hugo Cabret (2007) perustuva loistava leffa tapahtuu 1930-luvun vaihteen Pariisissa. Nimihenkilö Hugo (Asa Butterfield) on rautatieasemalla asuva ja elävä orpopoika, jonka päivät kuluvat aseman kelloja viritellessä, tulipalossa menehtyneen isän jälkeensäjättämää mekaanista miestä kunnostaessa, siihen hommaan vaadittavia tarvikkeita ja ruokaa aseman myyntikojuista näpistellessä sekä orpolapsia orpokotiin erityisellä antaumuksella toimittavan asemavartijan (Sacha Baron Cohen mainiosti roolitettuna) haukansilmää vältellessä. Juonesta varsinaisesti mitään paljastamatta kerron, että vetävänä mysteeriseikkailuna alkava stoori muuntuu loppupuolellaan eräänlaiseksi elokuvahistorian oppitunniksi, tenhoavaa viihdyttävyyttään missään vaiheessa menettämättä. Tarinan kulkuun vaikuttavista muista henkilöhahmoista tärkeimpiä ovat rautatieasemalla työskentelevä äksy vanha lelukauppias Georges (Ben Kingsley) ja hänen "salaisuuksia rakastava" kasvattityttärensä Isabelle (Chloë Grace Moretz). Ray Winstone näyttelee Hugon juoppoa setää, Emily Mortimer kukkakioskin myyjää, Christopher Lee kirjakauppiasta, Michael Stuhlbarg elokuvatietäjää ja Jude Law takaumissa Hugon isää. Ohjaaja itsekin nähdään cameoroolissa valokuvaajana.

Mikäli Hugolle vastikään myönnetyistä viidestä Oscarista voidaan jotakin päätellä, on se alan ammattilaisten mielestä viime vuonna valmistuneista englanninkielisistä elokuvista parhaimmalta näyttävä ja kuulostava. Oscarit tulivat nimittäin kuvauksesta, lavastuksesta, kuvatehosteista, äänileikkauksesta ja miksauksesta. Vakuudeksi voin omana näkemyksenäni todeta, että Hugo on visuaalisesti henkeäsalpaava elämysretki. Alkupalana Scorsese esimerkiksi tarjoilee mahtavasti syvyyssuunnassa etenevän kamera-ajon, joka alkaa korkealta Pariisin kattojen yltä ja päättyy lähikuvaan asemarakennuksen sisäpuolella suuren kellon takana piileskelevän pojan silmästä. Muutenkin 3D:tä hyödynnetään upeasti syvyysvaikutelmaa korostavalla tavalla, joskaan tässäkään elokuvassa 3D-tekniikka ei joka kohdassa toimi täysin moitteettomasti. Hugo on joka tapauksessa vaikuttavin tähän mennessä näkemäni 3D-elokuva, ja lisäksi ensimmäinen, jossa 3D-tekniikan käyttöä voi perustella myös sisällöllisesti.

Tärkeintä on kuitenkin se, että myös tarinassa on syvyyttä ja ulottuvuuksia. Suosittelenkin Hugoa lämpimästi kaikille niille hitusenkin verran lapsenmieltä omaaville, joihin elokuvalliset mysteerit ja seikkailut vetoavat, ja erityisesti niille, jotka haluavat oppia jotakin elokuvan varhaishistoriasta. (Kinopalatsi Helsinki 27.2.)

★★★★★