Ohjaus Claude Lanzmann
Toukokuussa tuli kuluneeksi tasan 70 vuotta siitä kun viimeisetkin natsien keskitysleirit vapautettiin. Siitä sain oivan tekosyyn katsoa tämän lähes kymmentuntisen holokaustidokkarin, ehkä kaikkein merkittävimmän elokuvan aiheesta. Omasta leffahyllystäni Claude Lanzmannin suurtyö on päässyt valtaamaan paikan jo jonkin aikaa sitten, pääasiassa siksi että kolmen vuoden takaisessa Sight & Soundin kriitikkoäänestyksessä se sijoittui korkeimmalle (jaettu 29. sija) niistä elokuvista, joita en itse vielä ollut nähnyt. Olihan moinen aukko sivistyksessä saatava paikattua.
Ja todella vaikuttava elokuva Shoah onkin. Ei ehkä semmoinen, jonka katselemisesta voi valehtelematta sanoa nauttivansa, mutta erittäin, erittäin puhutteleva. Kauhuelokuva sanan varsinaisessa merkityksessä. Täsmällisemmin elokuva kauheuksista, joita ei pysty käsittämään mutta jotka valitettavasti ovat totta. Kaikki holokaustia käsittelevät fiktioelokuvatkin näyttävät tämän jälkeen erilaisilta.
Shoahissa Lanzmann, itsekin juutalainen, haastattelee kuolemanleireiltä selvinneitä ja muita silminnäkijöitä, kuten leirien liepeillä sijaitsevien kylien asukkaita. Mukana ovat esimerkiksi ainoat kaksi Chełmnon tuhoamisleiriltä selvinneet sekä Treblinkaan juutalaisia kyydinneen junan veturimies. Ja mikä kaikkein hämmästyttävintä kameran eteen on saatu myös muutama entinen natsi kertomaan miten homma toimi. He eivät tosin tiedä että heitä kuvataan. Eivätkä myöskään sitä, ettei Lanzmannin lupauksilla olla paljastamatta nimiä ole sen enempää katetta kuin natsien lupauksilla juutalaisille aikanaan. Aika velikulta tämä monsieur Lanzmann.
Puhuvien päiden vastapainoksi saamme nähdä miltä Chełmno, Treblinka, Auschwitz-Birkenau ynnä muut tuhoamisleirit sekä juutalaisista tyhjennetyt itäeurooppalaiset kylät ovat näyttäneet 1970-luvun loppupuoliskolla, jolloin elokuvaa kuvattiin. Arkistokuvia Lanzmann ei käytä lainkaan eikä niitä tarvitakaan. Puhuvaa päätä ei voita mikään, kun haastateltavalla on jotakin todellista kerrottavaa.
On ihmeellistä saada tavata nämä ihmiset, jotka ovat omakohtaisesti kokeneet tuhoamisleirien kauhut tai joutuneet todistamaan niitä voimattomina sivusta. Ja havaita, että pahamaineisten kuolemanleirien naapurissa on tuiki tavallisia puolalaiskyliä, joissa on eletty silloin ja eletään yhä. Tämä kaikki tuo holokaustin jotenkin lähemmäksi, tekee siitä konkreettisempaa.
Aikamoinen jötkälehän tämä on katsottavaksi ainakin yhdeltä istumalta. Mutta ehkä yhdeksän ja puolen tunnin uhraaminen Shoahin katseluun on vähintä mitä voimme tehdä kunnioittaaksemme miljoonien viattomien holokaustin uhriksi joutuneiden juutalaisten muistoa.
+ ainutlaatuinen dokumentaatio 1900-luvun hirvittävimmästä rikoksesta
+ tuo holokaustin lähelle
+ kiinnostava myös aikaikkunana 1970-luvun lopun Itä-Eurooppaan
− koettelee istumalihaksia
★★★★★
DVD
Eurekan Masters of Cinema -sarjan DVD-julkaisu sisältää elokuvan neljälle levylle jaettuna sekä 184-sivuisen kirjasen. Kirja sisältää kohtausluettelon, henkilögallerian, Stuart Liebmanin 70-sivuisen esittelytekstin sekä transkription Yalen yliopistossa 1990 järjestetystä seminaarista Claude Lanzmannin kanssa. Muita bonusmateriaaleja ei ole, mutta ei niitä juuri kaipaakaan. Elokuva on mahdollista katsoa joko englanniksi tekstitettynä (myös "kuulovammaisia varten" eli siten että englanninkielisetkin osuudet on tekstitetty) tai ilman käännöstekstejä. Tekstitys on tarpeen, sillä suuri osa haastatteluista käydään puolaksi, jiddišiksi tai hepreaksi (ranskaksi tulkattuna). Lisäksi käytössä ovat saksa ja englanti.
DVD:n kuvanlaatuun olin hieman pettynyt, mutta tämänkaltaisessa teoksessa se ei ole niin hirveän olennaista. Nyttemmin Eureka on julkaissut Shoahin myös blu-ray-versiona, johon sisältyy bonuksena neljä myöhempää Lanzmannin dokumenttielokuvaa. Tuskinpa kuitenkaan tulen sitä omaan hyllyyn hankkimaan ainakaan ihan lähiaikoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti