Leviathan (2014)

Leviafan, Venäjä
Ohjaus Andrei Zvjagintsev

Andrei Zvjagintsevin Leviathan on ensimmäisenä venäläisleffana kymmeneen vuoteen päässyt Suomessakin kaupalliseen teatterilevitykseen. On syytäkin, sen verran tymäkkä tapaus on kyseessä. Mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että tällainen vielä melkein uunituore laatuleffa kerää toukokuisena sunnuntaina uhanalaisen Maximin suojeltuun kakkossaliin vain kourallisen katsojia? Minut se saa ajattelemaan, että Helsingin elokuvakulttuurin näivettymisestä ei voi syyttää pelkästään bisnesmiehiä vaan todellakin myös meitä katsojia. No, onneksi Maximin kohtalo on tätä kirjoitettaessa jo ratkennut parhain päin.

Leviathan on kylmäävä kuvaus nyky-Venäjästä ja yleisemminkin siitä, miten korruptoitunut valtakoneisto pystyy jyräämään tielleen ajautuneen tavallisen tallaajan. Päähenkilö Kolja on vähän alkoholisoitunut perusmies, joka pahaksi onnekseen sattuu asumaan niljakkaan pormestarin himoitsemalla tontilla. Tämä käyttää hyvin voideltua virkakoneistoaan pakottaakseen Koljan myymään talonsa ja perintömaansa pilkkahintaan. Mutta Koljapa on kutsunut Moskovasta avukseen vanhan armeijakaverinsa Dmitrin, vaikutusvaltaisen asianajajan, jonka mappi on täynnä arkaluontoista todistusaineistoa pormestarin väärinkäytöksistä. Sitä Kolja ei aavista, että Dmitrillä on jotain meneillään myös hänen vaimonsa kanssa. Tarinan edetessä peliin lyödään yhä enemmän ja yhä kovempia panoksia, ja voittaja on lopulta se jonka suhteet ulottuvat kaikkein korkeimmalle. Häviäjiä ovat kaikki muut.

Elokuva puhuttelee vahvalla tunnelmallaan ja masentavalla tarinallaan, joka voisi hyvin olla totta. Keventävää huumoriakin mukana sentään vähän on. Vitsikkäimmässä kohtauksessa ammuskellaan humalassa entisten neuvostojohtajien kuvia maalitauluina käyttäen. Maan nykyinen johtaja joukosta puuttuu, koska "historiallista perspektiiviä ei vielä ole tarpeeksi". Luonnollisesti juuri hänen kuvansa koristaa pormestarin työhuoneen seinää.

Kaikkein parasta Leviathanissa on rikas ja uskottava henkilöhahmotus. Varsinkin Roman Madjanovin näyttelemä pormestari on mainio, yhtä rakastettavan vihattava vodkanhöyryisessä uhossaan kuin nurkkaan ahdistettunakin. Mehukkaampaa roistoa en muista vähään aikaan valkokankaalla kohdanneeni. Hyviä ovat muutkin päähahmot ja heidän tulkitsijansa, etenkin Aleksei Serebrjakov Koljana ja Vladimir Vdovitšenkov Dmitrinä. Koljan vaimo Lilja (roolissa Elena Ljadova) on henkilöhahmoista ainoa, jonka kehittely on jäänyt mielestäni vähän puolitiehen. Hänen eräissä ratkaisuissaan on hienoista kun-ei-nyt-muutakaan-keksitty -vivahdetta. (17.5. Maxim 2, Helsinki)

+ luonteikkaat henkilöhahmot
+ hyvät näyttelijät
+ todelta maistuva tarina

★★★★★