Kilimanjaron lumet (2011)

Michel (Jean-Pierre Darroussin), Marie-Claire (Ariane
Ascaride) ja matkakassa, joka myöhemmin varastetaan.

Maailmassa on paljon vääryyttä ja eriarvoisuutta. Ranskalaisohjaaja Robert Guédiguian näyttää uusimmassa elokuvassaan Kilimanjaron lumet (Les neiges du Kilimandjaro, Ranska 2011) yhdenlaisen tavan korjata asioita paremmiksi. Marseillelaisen vasemmistoromantikon näkemys saattaa olla ylioptimistinen ja vähän naiivikin, mutta kuten hyvissä saduissa aina, tässäkin pinnan alta pilkistää Suuri Viisaus. Eivät tällaiset tarut, joissa ihmisyys nostetaan rahan yläpuolelle, milloinkaan ole pahasta.

Jean-Pierre Darroussin näyttelee viisikymppistä ay-aktiivia Micheliä, joka elokuvan alussa luettelee kahdenkymmenen tehtaalta irtisanottavan nimet, niiden joukossa myös omansa. Irtisanominen on päätetty suorittaa arpoen, ja läpeensä solidaarisena miehenä Michel on lisännyt omankin nimensä arvottavien listalle. Työttömyys ei ihmeemmin hetkauta Michelin ja hänen siivoojavaimonsa (Ariane Ascaride) elämää, sillä asunto on jo maksettu, lapset ovat lentäneet pesästä ja kohtuullinen toimeentulo on ammattiyhdistyksen ansiosta taattu. Lastenlasten kanssa telmimiseenkin jää nyt enemmän aikaa. Mutta Michelin maailma järkkyy, kun hän vaimonsa ja ystäväpariskuntansa (Gérard Meylan, Marilyne Canto) kanssa bridgeä pelatessaan joutuu röyhkeän ryöstön kohteeksi. Toisella tavalla se järkkyy, kun toinen ryöstäjistä osoittautuu irtisanotuksi kollegaksi, jolla on kaksi alaikäistä pikkuveljeä huollettavanaan. Rangaistako ryöstäjää vai auttaako näitä yhteiskunnan huono-osaisia, siinä pulma.

Michelin ja hänen vaimonsa lopulta varsin ylitsevuotavaksi äityvässä jalomielisyydessä on kieltämättä siirapinmakua mukana, mutta erinomaiset näyttelijät ja Guédiguianin panostus yksityiskohtiin pitävät leffan raiteilla. Tunnetta ja ehtaa elämänmakuakin on mukana riittävästi. Minuun tämä teki paljon suuremman vaikutuksen kuin esimerkiksi teemoiltaan samantapainen Aki Kaurismäen Le Havre, johon Guédiguianin elokuvaa on useammassakin arviossa verrattu ja jossa Darroussin niin ikään näyttelee. Myös Marcel Pagnolin elämäniloisia Provence-kuvauksia ja Jean Renoirin humanistisia draamoja Kilimanjaron lumet tunnelmiltaan ja teemoiltaan jonkin verran muistuttaa.

Se, että elokuvalla on sama nimi kuin eräällä Ernest Hemingwayn novellilla, on ilmeisesti sattumaa. "Kilimanjaron lumet" viittaa tässä tapauksessa elokuvassa kuultavaan lauluun ja päähenkilöiden haaveissa siintävään lomamatkaan. Guédiguianin käsikirjoituksen inspiraationa on ollut Victor Hugon runo Les pauvres gens ("Köyhät ihmiset").

+ sosiaalisesti kantaaottava "hyvän mielen leffa"
+ paljon tunnetta
+ erinomaiset näyttelijät
− onko siirappia lipsahtanut vähän liikaakin?

★★★★★