Chaplinin poika (1921)

Jackie Coogan ja Charlie Chaplin pannariaamiaisella.

Satuinpa olemaan töllöttimen äärellä, kun Yle Teema esitti Chaplinin pojan (The Kid, USA 1921) pitkästä aikaa televisiossa. Olikin jo aika nähdä uudestaan tämä Charles Chaplinin verraton esikoispitkä, sillä edellisestä kerrasta oli ehtinyt kulua jo lähes kolmekymmentä vuotta. Ihmeen tutulta elokuva siihen nähden tuntui.

Hiottuaan lyhytkomediataidettaan Keystone-, Essanay- ja Mutual-yhtiöissä Chaplin oli vuonna 1917 siirtynyt First National -yhtiön leipiin, jossa hänen tavoitteenaan oli päästä toteuttamaan entistä kunnianhimoisempia projekteja täysmittaisten featureiden muodossa. Tähän vaiheeseen sijoittuu myös Chaplinin ensimmäisen oman lapsen kuolema vain muutaman päivän ikäisenä vuonna 1919. Tuon murheellisen tapahtuman arvellaan olleen yhtenä syynä siihen, miksi mestarikoomikko halusi ensimmäisessä kokoillan elokuvassaan kuvata kulkurin ja orpopojan isä–poika-suhdetta. Vaikutteita liikuttavaan tarinaan ja etenkin sen sisältämään slummielämän kuvaukseen Chaplin kertoo ammentaneensa myös omasta lapsuudestaan Lontoon köyhälistökortteleissa. Saavuttamastaan maailman suosituimman tähden asemasta huolimatta Chaplinilla oli kuitenkin suuria vaikeuksia saada elokuva tuotantoon, sillä First National -yhtiön pamput eivät aluksi olleet innostuneita tällaisesta sentimentoa komiikkaan sekoittavasta Chaplin-featuresta. Elokuvan valmistumista uhkasivat myös Chaplinin ja hänen ensimmäisen vaimonsa Mildred Harrisin avioeroprosessiin liittyneet omaisuusriidat (legendan mukaan Chaplin leikkasi elokuvan valmiiksi hotellihuoneessaan salakuljetettuaan ensin negatiivit Hollywoodista Salt Lake Cityyn ja myöhemmin New Yorkiin). Meidän kaikkien onni on, että taiteilija onnistui saattamaan projektin päätökseen haluamallaan tavalla. Viimeiset muutokset (mm. musiikin ja tehosteäänien lisäys) hän teki elokuvaan 1970-luvun alussa.

Tarina alkaa, kun Edna Purviancen esittämä nuori äiti jättää aviottomana syntyneen lapsensa rikkaan perheen auton takapenkille kera kirjelappusen, jossa pyytää löytäjää huolehtimaan pikku poloisesta. Auto kuitenkin varastetaan ja vauveli päätyy hylättynä slummiin, josta kulkuri Charlie hänet löytää. Sillä välin äiti tulee katumapäälle mutta huomaa sen olevan liian myöhäistä. Viisi vuotta myöhemmin kulkurista ja pojasta on tullut erottamattomia ja pojan äidistä menestynyt näyttelijä, joka harjoittaa hyväntekeväisyyttä samaisessa slummissa. Tietenkään äiti ei tunnista poikaansa tämän kohdatessaan. Kun viranomaisille selviää, ettei Charlie ole John-pojan oikea isä, tämä yritetään riistää häneltä väkisin, ja siitä alkaa elokuvan riipaiseva loppuhuipennus. Kovin vaikeaa ei tietenkään ole arvata kuinka tulee käymään, sillä vaikka Chaplin tässä niin kuin myöhemmissäkin mestariteoksissaan pyrkii sekä naurattamaan että itkettämään katsojaa, suosii hän myös onnellisia loppuja.

Chaplin oli hionut komiikkansa lähelle täydellistä jo Mutual-kauden lyhäreissään, mutta tässä esikoispitkässään hän osoittaa myös huimaa dramatiikan tajua ja ennennäkemätöntä kuvakerronnallista nokkeluutta. Nerokas kaikessa yksinkertaisuudessaan on esimerkiksi leffan alku, jossa muutamalla kuvalla kerrotaan miksi onneton äiti ei voi itse huolehtia lapsestaan (tarkistin asian YouTubesta koska missasin alkuminuutit tv-esityksestä). Elokuvan veikein valttikortti on kuusivuotias Jackie Coogan, joka yhdessä Chaplinin kanssa muodostaa täydellisen tiimin. Cooganistakin tuli tämän elokuvan myötä yksi Hollywoodin parhaiten ansaitsevista tähdistä, mutta vaikka hän jatkoikin uraansa lapsitähtenä vielä jonkin aikaa ja palasi kameroiden eteen vielä aikuisenakin, ei hän liene milloinkaan ylittänyt tätä ällistyttävän hienoa suoritustaan. Hän on kertakaikkiaan suurenmoinen, ja jokainen Cooganin ja Chaplinin yhteinen kohtaus on helmi. Jos jostakin elokuvaa kritisoisin niin loppupuolen unijaksosta, jossa Charlie saa kirjaimellisesti siivet selkäänsä. Se tuntuu vähän päälleliimatulta ja on muuhun kokonaisuuteen nähden turhan höpsökin. Ei se silti vähennä elokuvan riemukkaimpien jaksojen arvoa. (katsottu 3.6.)

+ Chaplinin komiikka ja draamantaju lähes täydelliseksi hioutuneena
+ suurenmoinen Jackie Coogan tunnetuimmassa elokuvaroolissaan
+ elokuvahistorian merkkipaalu

★★★★★