sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Shame (2011)

Vuoden ensimmäisenä uutuusleffana tuli käytyä katsomassa britti Steve McQueenin toisena ohjaustyönään tekemä kehuttu seksiriippuvuuden kuvaus. Shame (Britannia 2011) kertoo newyorkilaisesta Brandonista (Michael Fassbender), jonka kaikki liikenevä aika kuluu turruttavan irtoseksin harrastamiseen tai vähintäänkin sen ajattelemiseen. Jos seurana ei ole kapakasta isketty suttura tai prostituoitu, Brandonin illat kuluvat nettipornon äärellä; työpaikan tietokoneeltakin löytyy virus pornosivuilla surffailun seurauksena. Kun sitten Brandonin kaksioon pöllähtää pikkusisko Sissy (Carey Mulligan) omine ongelmineen, joutuu mies tutustumaan elämänsä sietämättömään tyhjyyteen uudesta kulmasta. Helppoa ei ole kummallakaan: kun toinen kammoksuu sitoutumista, toinen pyrkii sitoutumaan kaikkeen mikä liikkuu.

Aika lohdutonhan tämä tarina on. Ongelmien syitä ei kerrota eikä niihin myöskään tarjota ratkaisua, näytetäänpähän vain palanen kahden rikkinäisen ihmisen elämästä. Siihen kyllä vihjataan, että sisarusten ongelmat olisivat lähteneet kasvamaan yhteisistä alkujuurista eri suuntiin. Itse asiassa elokuva ei kuvaakaan niinkään seksiriippuvuutta kuin yksinäisyyttä ja sitä miten ongelmat patoutuvat kun ne jättää selvittämättä. Ohjaajan suosimat pitkät otokset tarjoavat näyttelijöille runsaasti mahdollisuuksia näyttää osaamistaan, ja kyllä täytyy sanoa että sekä Fassbender että Mulligan ovat todella vakuuttavia rooleissaan. Hyviä ovat myös James Badge Dale Brandonin niljakkaana pomona ja Nicole Beharie työtoverina, johon päähenkilö yrittää solmia muunkinlaista kuin fyysistä sidettä. Melko odotetusti elokuvassa on myös paljon siekailematonta alastomuutta, mikä tässä tapauksessa on varsin perusteltua. Tosin aina voidaan sekin kysymys esittää, että jos käsikirjoituksessa lukee "mies kusee" niin tarvitseeko se näyttää ihan konkreettisesti.

En minä Shamea autiolle saarelle mukaan ottaisi, mutta kyllä se koleassa viiltävyydessään aika vaikuttava elokuva on. Parempaa puoliskoani se näyttää jostakin syystä puhutelleen vielä voimakkaammin kuin minua. Sinänsä jo se, että olemme keskustelleet elokuvan sisällöstä aika paljon jälkeenpäin, osoittaa että jossakin ovat tekijät onnistuneet.

★★★★




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti