Jason Bourne (2016)

Jason Bourne, USA
Ohjaus Paul Greengrass

Robert Ludlumin suosituista romaaneista valkokankaille harpannut Jason Bourne on pirstoutuneelle ajallemme ominainen toimintasankari: kaikkivoipa James Bondin tapaan ja aina askeleen edellä vihollisiaan, mutta myös identiteetiltään epävarma jokamies joka haluaisi päästä sinuiksi menneisyytensä kanssa. Matt Damon esitti Bournea kolmessa 2000-luvun alun Ludlum-filminnöksessä (Medusan verkko 2002, Medusan isku 2004, Medusan sinetti 2007), joista kaksi jälkimmäistä ohjasi "realistisen toiminnan" mestarina tunnettu Paul Greengrass. Neljänteen Bourne-leffaan Medusan perintö (2012) Damon ja Greengrass eivät enää lähteneet mukaan, minkä seurauksena siitä tulikin vain aiempien elokuvien menestyksellä ratsastanut spin-off. Nyt Damon ja Greengrass ovat taas palanneet Ludlumin maailmoihin ja tuoneet valkokankaille uuden agenttiseikkailun, joka kantaa ytimekästä nimeä Jason Bourne. Uutuus kiinnosti katsastaa, koska tiedän Greengrassin yhdeksi nykypäivän parhaista toimintaohjaajista – vaikka en totta puhuen tarkalleen edes muista mitkä aiemmista Bourneista olen nähnyt.

Juonta on turha lähteä selostamaan, niin paljon pätkässä tapahtuu. Olennaista on, että agenttihommat taakseen jättänyt Bourne joutuu taas CIA:n jahtaamaksi, kun hänet ensin löydetään keskeltä Ateenan viimekesäisiä mellakoita. Tällaiset kytkennät uutisista tuttuihin vielä melko tuoreisiin tosielämän tapahtumiin tuovat juttuun oman maukkaan lisänsä, varsinkin kun samaan aikaan annetaan ymmärtää että modernit tiedustelupalvelut pääsevät helposti ja nopeasti jäljillemme heti kun tarve vaatii. Leffan antama kuva CIA:n valvontakoneiston tehokkuudesta ei välttämättä ole sen totuudenmukaisempi kuin muukaan tarina-aines, mutta ajattelemisen aihetta se silti antaa kaikille meille tietoverkkoa käyttäville.

Vauhtia ja jännitystä elokuvassa riittää ensimmäisistä kuvista viimeisiin. Koko ajan tapahtuu jotakin, joskaan joka hetki ei ole aivan selvää mitä. Ohjaajan levoton kuvaus- ja leikkaustyyli kyllä sinänsä tukee kokonaisuutta hyvin. Stoorin täydellisen ymmärtämisen kannalta saattaisi olla eduksi, jos kaikki aiemmat Bournet olisi nähtynä ja suht tuoreessa muistissa. Ihan hyvin tämä silti toimii itsenäisenäkin viihdykkeenä. Uskottavuuskaan ei joudu ihan niin suurelle koetukselle kuin tämän lajin elokuvissa yleensä, vaikka toki homma välillä överiksi meneekin. Eräällä tavalla ilahduttavaa on myös touhun totisuus, siis se ettei menoa mehusteta keventävällä huumorilla tai romantiikalla.

Matt Damon on tietysti ainoa oikea Jason Bourne, niin kuin Medusan perinnön tekijätkin ajoissa ymmärsivät. Myös muut pääosien esittäjät onnistuvat tässä oikein hyvin. Erityishuomion ansaitsee taas kerran huimassa nousukiidossa oleva Alicia Vikander, jolla ei ole vaikeuksia täyttää kangasta CIA:n nörttiosaston päällikön hieman ristiriitaisessa roolissa. Tommy Lee Jones hänen pomonaan on tavanomaista särmikkäämpi pahis ja Vincent Cassel tämän luottosalamurhaajana vangitsee myös katseen, vaikka rooli on hänen tasoiselleen näyttelijälle kyllä vähän epäkiitollinen. Riz Ahmed CIA:n kuristusotteesta pois pyristelevänä tietotekniikkaguruna teki niin ikään vaikutuksen minuun. Aiemmista Bourneista tuttuna hahmona screenillä käväisee Julia Stilesin esittämä Nicky Parsons, jonka kohtalona on johdattaa CIA Bournen jäljille.

Hirveästi Jason Bournesta ei lopulta käteen jää, mutta mojovan rautaisannoksen keskimääräistä laadukkaampaa toimintaviihdettä se tarjoaa sellaisen puutostilasta kärsivälle. (22.8. Tennispalatsi Helsinki)

+ vauhtia ja jännitystä yllin kyllin
+ mielenkiintoista ajankohtaista tematiikkaa
+ hyvät näyttelijät
– vähempikin räime riittäisi

★★★★★

Captain Phillips (2013)

Captain Phillips, USA
Ohjaus Paul Greengrass

Afrikan sarven tienoosta on 2000-luvulla yleistyneen laivojen kaappaustoiminnan takia tullut yksi maailman vaarallisimmista merialueista. Ilmiön taustalla on Somalian valtion hajoaminen ja kalastajien toimeentulon heikkeneminen ulkomaisten yritysten harjoittaman tehokalastuksen sekä ongelmajätteiden dumppaustoiminnan seurauksena. Tähän teemaan pureutuu kiinnostavasti Billy Rayn käsikirjoittama ja Paul Greengrassin ohjaama tosipohjainen kaappausjännäri Captain Phillips.

Tom Hanks esittää kapteeni Richard Phillipsiä, jonka komentama Maersk Alabama on viemässä rahtia Salalahista Omanista Mombasaan Keniaan, kun sen kimppuun käydään. Taitavista väistöyrityksistä huolimatta neljä rynnäkkökiväärein varustautunutta somalipiraattia tavoittaa laivan pikaveneellään ja onnistuu kiinnittämään valtaushakansa sen kylkeen. Tätä ennen Phillips on kuitenkin käskenyt miehistönsä piiloutumaan konehuoneeseen panttivangiksi joutumista välttääkseen. Päällystö tietysti jää komentosillalle ottamaan piraatit vastaan.

Seuraa kihelmöivä ihmisšakkipeli, jossa nappuloita siirtelevät Phillips ja piraattiryhmää johtava arvaamaton Muse. Jälkimmäisen roolin vetää valkokangasdebytantti Barkhad Abdi niin jäätävän vakuuttavasti, että hänestä on ansaitusti tullut ensimmäinen BAFTA-palkinnolla ja Oscar-ehdokkuudella huomioitu somalinäyttelijä. Loistava on Hankskin jälleen kerran.

Paljon muutakin hyvää elokuvassa on. Erityisesti se, että vaikka Phillips esitetäänkin selkeästi sankarina, ymmärrystä löytyy myös vastapuolelle. Muse ja hänen kumppaninsa eivät ole perinteisiä jännityselokuvan roistoja vaan ihmisiä, jotka elämä on ajanut nurkkaan ja joiden sieltä pois päästäkseen on kaappailtava laivoja. Ratkaisuvaiheen asetelmassa kuvastuu puhuttelevalla tavalla läntisen maailman ja ns. kolmannen maailman välinen epäsuhta. Asetelma on verrattavissa ihmisen ja hyttysen väliseen.

Greengrass tunnetaan dokumentaarimaiseksi sanotusta tyylistään, ja Captain Phillipsissä oikeastaan yhdistyvät sen sekä perinteisen draamakerronnan parhaat puolet. Elokuva on sekä todentuntuinen että huikean jännittävä. Kritiikittä sitä ei silti ole otettu vastaan etenkään Maersk Alabaman miehistön jäsenten keskuudessa. Heidän mielestään Phillips (jonka kirjaan leffa perustuu) ei suinkaan ollut niin sankarillinen kuin mitä elokuva antaa ymmärtää. He eivät esimerkiksi ole ymmärtäneet miksi kapteeni halusi ohjata laivan niin läheltä vaaralliseksi tiedettyä rannikkoa. Kieltämättä päähenkilön esittäminen särmikkäämpänä ja ristiriitaisempana hahmona olisi saattanut tuoda tarinaan vielä lisää kiinnostavuutta.

Ron Howardin piti muuten alunperin ohjata tämä. Syystä tai toisesta kävi kuitenkin niin, että herrojen Howard ja Greengrass projektit vaihtuivat päikseen: Howard päätyi ohjaamaan formulaleffa Rushin, jonka kyydistä pois hypännyt Greengrass vuorostaan otti Captain Phillipsin ruorin käsiinsä. En usko, että vaihdoksesta on tälle tymäkälle ja ajatuksia herättävälle jännärille ainakaan haittaa ollut. (19.2. Kinopalatsi Helsinki)

+ todentuntuinen ja jännittävä
+ Hanks ja Abdi
+ avaa vähän myös merirosvouksen syitä
− voisi olla objektiivisempi

★★★★★