Ohjaus Alfonso Cuarón
Alfonso Cuarónin avaruusjännäri Gravity on sijoittunut korkealle monella "vuoden 2013 parhaat elokuvat" -listalla. Se on myös yksi ennakkosuosikeista tulevissa Oscar-karkeloissa. Niinpä omatkin odotukseni leffan suhteen olivat varsin korkealla. Pääosin nuo odotukset täyttyivätkin, mutta heti tekeleen nähtyäni tunsin silti jääneeni kaipaamaan jotakin. Ehkä monet ylistävät arviot ja vertaukset 2001: Avaruusseikkailun kaltaisiin mestariteoksiin saivat minut odottamaan liikoja tarinalta, joka osoittautui varsin simppeliksi ja suoraviivaiseksi. Ehkä jäin kaipaamaan myös hieman hillitympää ääniraitaa, joka tukisi painokkaammin alun toteamusta: avaruudessa ei ole ääntä.
Puhtaasti visuaalisena elämyksenä Gravity on henkeäsalpaava. Alkutilanne ja henkilöt esitellään ällistyttävällä kaksitoistaminuuttisella sekvenssiotoksella, jossa 3D:tä hyödynnetään ehkä upeammin kuin missään koskaan. Olemme kuudensadan kilometrin korkeudessa Maan pinnan yläpuolella. Näköalat ovat sanalla sanoen mykistävät. Ensimmäisellä avaruuslennollaan oleva tohtori Ryan Stone (Sandra Bullock) ja hänen kokeneempi kollegansa Matt Kowalski (George Clooney) huoltavat avaruusteleskooppi Hubblea, kun yllättävä onnettomuus sysää heidät ajelehtimaan kiertoradalle oman onnensa nojaan. Happea riittää vain vähäksi aikaa, joten selviytyäkseen heidän täytyy päästä jollakin konstilla parin sadan kilometrin päässä häämöttävälle venäläiselle tutkimusasemalle.
Tämän kaiken kertomiseen Cuarón ja hänen luottokuvaajansa Emmanuel Lubezki siis tarvitsevat yhden ainoan otoksen! Ja millaisen otoksen! Se tempaa meidät mukaan toiminnantäyteiseen ja piinaavan jännittävään eloonjäämiskamppailuun, joka pitää otteessaan kuin koukku kalan. Muutenkin toteutus hivelee silmää. On perusteltua sanoa, että Gravity edustaa kehityksen huippua elokuvallisen ilmaisun ns. mélièsiläisellä linjalla.
Käsikirjoitus on isä (Alfonso) ja poika (Jonás) Cuarónin yhteinen luomus. Hienoa siinä on uskottavuus, se että kuvatut tapahtumat tuntuvat reaalisesti mahdollisilta. Hyvää on myös kompakti ja timmi rakenne – puolentoista tunnin mittaan ei mahdu mitään turhaa. Syystä tai toisesta elokuva ei kuitenkaan tehnyt minuun sellaista todella järisyttävää vaikutusta, jota huikea aloitus sai minut odottamaan.
Se lienee selvää sanomattakin, että tämä leffa jos mikä pitää nähdä valkokankaalta. Mitä isommalta, sen parempi. (27.1. Tennispalatsi)
+ huikea visuaalinen elämys
+ kompakti, timmi jännärijuoni
+ toiminta pysyy uskottavuuden rajoissa
− substanssi jää visuaalisen loistokkuuden jalkoihin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti