Korkkasimme uuden Panasonic-televisiomme katsomalla Fox-kanavalta Woody Allenin muutaman vuoden takaisen Match Pointin (Match Point, USA 2005). Kyseessä on persoonallisen newyorkilaisohjaajan ensimmäinen kotimaansa ulkopuolella kuvaama elokuva ja yksi hänen harvoista ei-komedioistaan. Lontoossa tapahtuvan intohimodraaman nimi viittaa paitsi tenniksenopettajana toimivan päähenkilön Chrisin (Jonathan Rhys-Meyers) ammattiin myös tilanteeseen, johon hän itsensä ajaa tutustuttuaan rikkaaseen Tom Hewettiin (Matthew Goode) ja tämän perheeseen. Chris nimittäin kihlautuu Tomin siskon Chloen (Emily Mortimer) kanssa hyödyntäen samalla mahdollisuuden päästä työskentelemään mukavan tulevan appiukkonsa firmassa, vaikka tunteekin tosiasiassa vastustamatonta vetoa Tomin seksikkääseen tyttöystävään Nolaan (Scarlett Johansson). Noidankehästä on vaikea irtautua varsinkin sen jälkeen, kun Chris on saanut myös Nolan rakastumaan itseensä. Dilemma on ymmärrettävä, päähenkilön kylmäverinen ratkaisu tässä elämän ottelupallossa ei ehkä niinkään.
Tämä oli toinen kerta kun elokuvan näin. Vähän väljähtäneemmältä se ehkä maistui kuin ensikatselulla, tosin mainoskatkotkin haittasivat nautiskelua omalta osaltaan. Tuntuikin itse asiassa aika pöljältä katsoa mainoksilla pirstottua leffaa, milloinkahan olisin viimeksi niin tehnyt? Dialogivetoinen elokuva on kyllä hyvin kirjoitettu ja henkilöohjattu. Juoni pitää otteessaan ja pysyy kaiken aikaa melko uskottavanakin. Näyttelijöistä varsinkin Rhys-Meyers ja Johansson ovat nappivalintoja rooleihinsa. Toisaalta Match Point ei ole elokuvana niin omaleimainen kuin Allenin tuotokset yleensä. Epäwoodymaisessa tarinassa on samaa fatalistista henkeä kuin George Stevensin Paikka auringossa -klassikossa (1951) ja joissakin Fritz Langin 1940-luvun melodraamoissa. Saavutetun ja saavutettavissa olevan sosiaalisen aseman merkityksellisyyttä ilkeän viiltävästi kuvaava stoori tuo mieleeni myös Patricia Highsmithin useasti filmatun kertomuksen lahjakkaasta herra Ripleystä. (katsottu 13.11.)
+ uskottava juoni
+ viiltävä loppuratkaisu
+ hyvät pääosanäyttelijät
− ei niin persoonallinen kuin Allenin leffat yleensä
★★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti