Ohjaus Yorgos Lanthimos
The Lobsterissa on, jos ei muuta, ainakin omaperäinen idea. Kreikkalaisen Yorgos Lanthimoksen palkittu viides ohjaustyö tapahtuu maailmassa, jossa yksineläminen on kiellettyä. Parittomiksi syystä tai toisesta jääneet kansalaiset toimitetaan syrjäiseen rantaresorttiin, jossa heille annetaan 45 päivää aikaa löytää itselleen puoliso. Jos homma ei luonnistu, heidät muunnetaan eläimiksi (!) omien valintojensa mukaisesti. Lisäaikaa voi tienata pyydystämällä lähimetsissä piileskeleviä "yksinäisiä" jokapäiväisillä metsästysretkillä. Jotkut talon asukkaista ovatkin erikoistuneet juuri siihen.
Yksi tämän eriskummallisen laitoksen uusista asukeista on vaimonsa hylkäämäksi joutunut kalapuikkoviiksi David (Colin Farrell), joka valitsee omaksi transformaation muodokseen hummerin (siitä elokuvan nimi). Hummerit näet ovat pitkäikäisiä ja hän itsekin on aina rakastanut merta. Vaikka aluksi ei siltä näytä, David kuitenkin tekee kaikkensa pysyäkseen ihmisenä. Hän ystävystyy kahden kohtalotoverinsa, "ontuvan miehen" (Ben Whishaw) ja "sössöttävän miehen" (John C. Reilly) kanssa, jotka toisaalta tietenkin ovat hänen kilpailijoitaan. Mahdollisia, joskin epätodennäköisiä, vaimokandidaatteja ovat nainen-jonka-nenästä-vuotaa-verta (Jessica Barden), kekseistä pitävä nainen (Ashley Jensen) ja "sydämetön nainen" (Angeliki Papoulia). Muita päähahmoja ovat hotellin johtajatar (Olivia Colman) ja siivooja (ohjaajan elämänkumppani Ariane Labed). Elokuvan edetessä tapaamme vielä kapinallisten johtajan (Léa Seydoux), joka on laatinut väelleen omat yhtä absurdit ja ehdottomat sääntönsä, sekä kapinallisiin kuuluvan "likinäköisen naisen" (Rachel Weisz), joka toimii myös tarinan kertojana.
Monissa arvioissa The Lobster määritellään komediaksi, mitä en oikein ymmärrä, sillä elokuva ei ole mielestäni ollenkaan hauska vaan paremminkin karmiva. Tai no joo, taisi minuakin hiukan hymyilyttää siinä kohdassa, jossa David esittelee koiransa kertoen tämän olleen aiemmin veljensä. Jos huumoria onkin, on se joka tapauksessa sysimustaa. Mikä ei toki ole huono asia.
Elokuva tietysti satirisoi nykymaailman pinnallisuutta ja parisuhdekeskeisyyttä sekä kaikenlaista lokeroajattelua, jollaisesta viime kädessä myös erilaiset totalitaariset ideologiat kumpuavat. Ja sen se tekee varsin kekseliäästi ja pisteliäästikin. Kerronnassa on kuitenkin myös tyhjäkäyntiä, joka vie tarinalta tehoja. Ehdottomiin plussapuoliin on luettava se, ettei tapahtumien kulkua osaa ennakoida. Loppuratkaisu on – erikoinen.
Sen tyyppinen elokuva The Lobster on, että se saattaa hyvinkin kasvaa mielessä ajan myötä. Mutta ainakin näin ensi alkuun se tuntuu ehkä sittenkin vähän liian teennäiseltä ja akateemiselta puhutellakseen minua. Ohjaajaa aion pitää silmällä. (23.8. Kinopalatsi Helsinki)
+ omaperäinen idea
+ purevaa satiiria
+ erikoinen loppuratkaisu
− vähän kuivakka kokonaisuus
★★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti