Ohjaus F. W. Murnau
Tieto ohjaajaa odottaneesta kohtalosta tuo Tabun muutenkin pakahduttaviin loppukuviin väkisin oman mausteensa. Juuri kauniimpaa elokuvallista testamenttia ei kukaan voisi jälkeensä jättää.
Bora Boralla ja muualla Polynesiassa kuvattu Tabu kertoo yhtäältä perinteisen polynesialaisen elämänmuodon ja länsimaisen "sivistyksen" kohtaamisesta. Toisaalta se on universaali kertomus siitä kuinka aina ja kaikkialla uudet sukupolvet kyseenalaistavat vanhempiensa itsestäänselvyyksinä pitämät tavat ja traditiot. Raamatun syntiinlankeemuskertomuksen modernina muunnelmanakin elokuvan voi nähdä. Mutta ennen kaikkea se on tenhoava tarina rakkaudesta, jota ympäröivä yhteisö ei voi sallia. Viimemainittu näkökanta asettuu kiintoisaan valoon, kun ottaa huomioon, että Murnau itse oli puoliavoimesti homoseksuaali aikana, jolloin moinen oli kaikkea muuta kuin yleisesti hyväksyttyä.
Matahi ja Reri (krediiteissä nämä ovat myös näyttelijöiden nimet) ovat nuoria rakastavaisia, joiden onnen tielle asettuu ikiaikainen polynesialainen perinne. Tyttö määrätään jumalille pyhitettäväksi, mikä tarkoittaa, että hänestä tulee tabu. Tästedes se, joka häneen koskisi, tai edes katsoisi häntä himoiten, olisi kuoleman oma.
Rakkaus kuitenkin voittaa pelon seuraamuksista. Niinpä Matahi ryöstää tytön ja pakenee tämän kanssa yhdelle naapurisaarista, semmoiselle, jossa valkoisen miehen laki on jo syrjäyttänyt vanhat polynesialaiset lait. Mutta kohtalo – Hitu-nimisen synkän vanhuksen hahmossa ruumiillistuen – seuraa heitä kuin varjo. Lisäksi nuoret saavat karvaasti kokea sen kuinka eurooppalaiset käyttävät natiivien sinisilmäisyyttä hyväkseen. Asetelmassa voi halutessaan nähdä heijastumaa siitäkin, millaiseksi Murnau koki taiteilijan aseman Hollywoodissa.
Elokuva käynnistyi Murnaun ja Robert Flahertyn yhteisenä hankkeena. Taustalla oli Hollywoodiin tuskastuneen Murnaun halu päästä pois rahanahneiden tuottajien vaikutuspiiristä. Niinpä hän oli ostanut jahdin ja ehdottanut Flahertylle – toiselle elokuvakaupungin outsiderille, jonka veljeen hän oli tutustunut aiemmin (David Flaherty toimi Tabussa apulaisohjaajana), – että tämä lähtisi hänen kanssaan työskentelemään Etelämerelle. Flahertyllä kun oli entuudestaan kokemusta polynesialaisten kanssa toimimisesta. Nanookin ja Moanan ohjaaja tarttuikin empimättä tarjoukseen. Mutta pian kävi selväksi, etteivät nämä kaksi erilaista taiteilijaa saisi kanoottejaan kulkemaan samaan suuntaan. Käsikirjoituksen he saivat jotenkuten työstettyä yhdessä, mutta tuotannon käynnistyttyä Murnau otti komennon ja Flahertyn rooliksi jäi lähinnä huolehtia filmien kehityksestä. Asiaan vaikutti sekin, että alkuperäisten rahoittajien vetäydyttyä Murnau päätti rahoittaa elokuvan itse.
Flahertylle olisi vielä ollut tarjolla kuvaajan rooli, mutta kun hän ei oikein hallinnut tekniikkaa, Hollywoodista kutsuttiin Floyd Crosby hätiin. Tämä sitten onnistuikin ensimmäisen pitkän elokuvansa kuvaustyössä Oscarin arvoisesti. Elokuvan näyttelijät ovat aitoja saarten asukkaita ja ensikertalaisia kameran edessä. Reri, oikealta nimeltään Anne Chevalier, näytteli sittemmin parissa muussakin elokuvassa, mutta muille tämä on myös jäänyt ainoaksi.
Flahertyn ohjaamaksi ja kuvaamaksi tiedetään elokuvan aloittava kalastuskohtaus. Flahertyn vaikutusta voi muutenkin nähdä Tabun etnografisessa aineistossa, ja esimerkiksi Moana-laivan nimi on ilmeinen kumarrus hänen edelliselle elokuvalleen. Mutta tarinan dramaattinen vierre ja kuvakerronnan lyyrinen notkeus ovat selvästi ehtaa Murnauta. Huomattavaa on, että Viimeisen miehen tapaan tässä ei ole lainkaan välitekstejä. Tai ne muutamat, jotka ovat, ovat aina kuvakerronnallisesti motivoituja: kirjeitä, kuitteja, seinätauluja ja niin edelleen. Dialogiplansseja elokuvassa ei ole ainuttakaan.
Muitakin Murnaun aiemmista leffoista tuttuja piirteitä teoksesta löytyy. Onhan vaikkapa iloton Hitu selvästi samantapainen kohtalon airut kuin Nosferatun kreivi Orlok.
Paitsi että Tabu sykähdyttää tarinallaan ja kuvillaan, on se myös etnografisesti ja historiallisesti arvokas. Elokuvaan on kauniilla tavalla tallentunut palanen kadonnutta maailmaa. Kun Bora Bora vielä filmausten aikaan oli jokseenkin spoilaamaton saariparatiisi, on se sittemmin tullut tunnetuksi amerikkalaisten sotilastukikohtana ja luksusluokan lomakohteena. Nykyään saarella tuskin voi törmätä ihmiseen, joka ei tavalla tai toisella olisi tekemisissä turismin kanssa.
+ koskettava tarina
+ kuvallisesti kaunis
+ myös etnografiselta sisällöltään arvokas
+ ikkuna kadonneeseen maailmaan
★★★★★
Blu-ray
Tämäkin blu-ray on Eurekan huippulaadukasta Masters of Cinema -sarjaa. Kuvalähteenä on ollut Luciano Berriatúan elokuvan 75-vuotisjuhliin valmistama restauraatio, jossa ovat mukana myös Paramountin levitysversiostaan aikanaan poistattamat kuvat ja kohtaukset (kuten kuvat paljasrintaisista polynesialaisnaisista tanssimassa). Tämä versio siis vastaa Murnaun alkuperäistä näkemystä todennäköisesti paremmin kuin yksikään aiemmin nähtävillä ollut. Kuvassa on joitakin epätasaisuuksia, mutta ottaen huomioon elokuvan iän ja sen ettei alkuperäistä negatiivia ole ollut käytettävissä (se katosi toisen maailmansodan aikana), laatu on todella hyvä. Kuvasuhde on alkuperäinen 1.19:1. Hugo Riesenfeldin säveltämä alkuperäismusiikki tarjotaan mono 2.0 -formaatissa.
Ekstrat ovat erinomaisen kattavat (vaikka eivät silti yhtä kattavat kuin aiemmalla saman firman DVD:llä, mistä miinusta). Kommenttiraidalla teosta analysoivat ja taustoittavat elokuvahistorioitsijat R. Dixon Smith ja Brad Stevens. Se on antoisaa kuunneltavaa, vaikka herrat ehkä innostuvat vähän liikaakin tulkitsemaan. Tabun syntyhistoriaa ja merkitystä valaisevat lisää Luciano Berriatúan 15-minuuttinen pienoisdokumentti sekä printattu 55-sivuinen kirjanen. Jälkimmäinen sisältää Scott Eymanin erinomaisen esseen "Sunrise in Bora Bora", David Flahertyn muistelon, Floyd Crosbyn haastattelun, otteita Murnaun Tabua käsittelevistä kirjeistä ja päiväkirjamerkinnöistä sekä joukon harvinaisia valokuvia elokuvan tuotantovaiheesta. Levyllä on lisäksi valikoima poisjätettyjä kohtauksia sekä kuvatusta materiaalista erikseen valmistettu lyhytdokumentti Treibjagd in der Südsee (1940), joka kertoo koko kylän yhteisestä kalastussessiosta Bora Boralla. Loistava kokonaisuus!
Kuva ja ääni: ★★★★★
Ekstrat: ★★★★★
