Psyko (1960)

Psycho, Yhdysvallat

Ohjaus Alfred Hitchcock

Marion Crane (Janet Leigh) on juuri saapunut Norman Batesin
(Anthony Perkins) isännöimään motelliin.

Alfred Hitchcockin nerokkaimpiin luomuksiin kuuluva Psyko tuli jälleen kerran katsottua, vaihteeksi oikein isolta kankaalta. Ja miksipä ei, onhan tämä maailman kuuluisimman suihkukohtauksen sisältävä kauhujännäri taas ajankohtainenkin siitä syystä, että ensi-iltateattereiden valkokankaille on juuri saapunut Psykon syntyvaiheista kertova elokuva Hitchcock. Muutenkin Psyko on niitä harvinaislaatuisia täysosumaleffoja, jotka eivät kovassakaan käytössä kulu ja joista löytää uusia tasoja jokaisella katselukerralla. Tämän ovat vuosien saatossa huomanneet monet muutkin kuin minä: Psykolla on tukeva jalansija maailman sadan arvostetuimman elokuvan joukossa käytetäänpä kriteerinä sitten Sight & Sound -lehden viimesyksyistä äänestystä (kriitikkojen listan 34:s, ohjaajien listan 48:s) tai IMDb:n Top 250 -listaa (sijoitus tätä kirjoitettaessa 29:s).

Mikä on Psykon näin laajapohjaisen ja sukupolviakin yhdistävän kestosuosion salaisuus? Syitä on varmasti lukuisia. Minut elokuva koukuttaa yhä uudelleen briljantilla jännitysjuonellaan, moniulotteisilla henkilöhahmoillaan, taidokkailla näyttelijäsuorituksillaan, täyteläisellä ja innovatiivisella kuvakerronnallaan sekä pippurina pihvissä kerrontaa tehokkaasti tukevalla musiikillaan. Makaaberilla hitchcockilaisella huumorillakin on tietysti oma osuutensa herkun nautittavuudessa.

Juoni lienee useimmille tuttu. Marion Crane -niminen kiinteistönvälitysfirman sihteeri varastaa tilaisuuden tullen työnantajaltaan tukun rahaa, koska arvelee siten pystyvänsä auttamaan talousvaikeuksissa painiskelevaa poikaystäväänsä. Hermoja raastavalla automatkalla tämän luokse neito sitten joutuu ensin maantiepoliisin hiillostamaksi ja päätyy myöhemmin varaamaan yösijan syrjäisestä motellista, jonka nuori ja komea isäntä vaikuttaa mukavalta hepulta mutta jonka "äidistä" ei suinkaan voi sanoa samaa...

Sitten seuraa se. Elokuvahistorian legendaarisimpiin kuuluva juonenkäänne iskee hurjalla voimalla, vaikka sitä tietää odottaakin. Tarinaa etukäteen tuntemattomat aikalaiskatsojat se šokeerasi, koska se toi pelon ja kauhun paikkaan, joka on arkipäiväisyydessään jokaiselle tuttu ja jossa ihminen on kaikkein haavoittuvaisimmillaan.

Ja tästä tarina oikeastaan vasta alkaa.

Häilyviä identiteettejä, kompleksisia äitisuhteita, syyllisyydentuntoa ja yksityisyyden menettämisen pelkoa varmakätisesti tutkivan mestariteoksen lähtökohtana oli Hitchcockin halu kokeilla, pystyisikö hän tekemään pienellä budjetilla hyvän kauhuelokuvan, shockerin, niin kuin hän itse sanoi. Tarina-aihiona toimi Robert Blochin samanniminen löyhästi tosipohjainen romaani, jonka alussa Marion (kirjassa Mary) saapuu Batesin motelliin. Joseph Stefano muokkasi tarinan Hitchcockin kanssa käymiensä keskustelujen pohjalta molempia tyydyttäväksi filmikäsikirjoitukseksi, jonka ehkä nerokkain oivallus alkuperäistarinaan verrattuna oli se, että murhaajastakin tehtiin sympaattinen, katsojan myötätunnon puolelleen saava hahmo. Toinen olennainen muutos on Marionin tarinan laajentaminen siten, että katsoja tuudittautuu elokuvan alussa seuraamaan hänen tarinaansa. 

Kirjoitustyö sujui hyvässä yhteisymmärryksessä, sillä Hitchcockin mukaan jo ensimmäinen käsikirjoitusversio filmattiin. Kuvaajana toimi Hitchcock esittää -televisiosarjassa nopeatempoiseen työhön tottunut John L. Russell ja muutenkin työryhmä oli sama kuin tv-sarjassa. Ainoastaan jälkituotannossa Hitch turvautui aiemmista pitkistä elokuvistaan tuttuihin luottomiehiin eli leikkaaja George Tomasiniin ja säveltäjä Bernard Herrmanniin. Heidän panoksensa onkin kieltämättä lopputuloksen kannalta varsin ratkaiseva.

Marion Cranen rooliin Hitchcock halusi budjettiin nähden "mahdollisimman suuren" tähden. Valinta osui Janet Leighiin, joka sai suorituksestaan Golden Globen ja Oscar-ehdokkuuden. Elokuvan parhaasta näyttelijäsuorituksesta vastaa kuitenkin Anthony Perkins, joka vakavammanpuoleisesta identiteettihäiriöstä kärsivänä motellinomistajana on yksinkertaisesti täydellinen. Valitettavasti Perkinsille kävi myös samoin kuin monelle perinteisemmälle kauhuleffatähdelle ennen häntä: Normanin rooli jossain määrin leimasi hänen koko loppu-uransa. Elokuvan muista päänäyttelijöistä Marionin siskoa esittävä Vera Miles oli työskennellyt Hitchcockin kanssa jo Väärä mies -elokuvassa, ja hän olisi saanut myös Vertigon naispääroolin ellei olisi tullut sen projektin kannalta väärällä hetkellä raskaaksi. John Gavin näyttelee Marionin poikaystävää ja Martin Balsam karun kohtalon kokevaa yksityisetsivää.

Psykolla on muuten historiallista merkitystä myös ensimmäisenä amerikkalaisena suuren yleisön elokuvana, jossa nähdään vessanpytty. Tähän saakka kyseinen kaluste oli ollut Hollywood-elokuvassa tabu.

+ nerokkaasti rakennettu jännitysjuoni

+ hyvät hahmot ja ikimuistettava "hirviö"
+ täyteläinen ja innovatiivinen kuvakerronta
+ tehokkaasti ja mieleenpainuvasti kerrontaa tukeva musiikki
+ elokuvahistorian merkkipaalu

★★★★★